Tänäänkö kaikki muuttuu? – vasu astuu voimaan

Tänään 1.8.2017 suomalaista varhaiskasvatusta alkaa ohjaamaan velvoittava perusteasiakirja ja sen pohjalta laaditut paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat. Päivä on historiallinen ja tärkeä, sillä varhaiskasvatussuunnitelmauudistus sitoo varhaiskasvatuksen entistä vahvemmin osaksi koulutuspolkua, elinikäisen oppimisen ensimmäiseksi askeleeksi.


Mutta mikä todella muuttuu?
Kysymykseen siitä, mitä vasu lopulta muuttaa ei ole aina helppo vastata, vaikka kysymys on teoriassa hyvin yksinkertainen. Opetushallitus esimerkiksi on koonnut keskeiset uuden vasun myötä koittavat muutokset: eritoten velvoittavuus, tasalaatuisuus, yksilöllisyys, osallisuus ja pedagogisuus korostuvat jatkossa aiempaa enemmän. Odotukset ovat suuret ja vasun avulla halutaan vihdoinkin otettavan askeleita kohti varhaiskasvatuksen tasaisempaa laatua ja lasten välistä tasa-arvoa. 

Kuitenkin juuri vallitsevasta käytäntöjen vaihtelusta johtuen myös muutokset tulevat olemaan eri paikoissa hyvin erilaisia: jossain on tähänkin asti toimittu enemmän uuden vasun hengessä kuin toisaalla. Muutos ja sen tarve myös nähdään monilla tavoilla uuteen vasuun liittyvässä keskustelussa. Toisaalta kuvataan, että vasu tulee muuttamaan aivan kaiken ja toisaalta sen ei nähdä muuttavan juuri mitään.

Mikään ei muutu. Usein kuultu vastaus kysymykseen uuden vasun vaikutuksista on myös se, että mikään ei muutu, koska meillä tehdään jo asiat vasun vaatimalla tavalla. Uuden vasun kuvaama toimintakulttuuri ja sisällöt koetaan tutuiksi, hyviksi ja sellaisiksi, joita itse omassa toiminnassa  jo toteutetaan. On luonnollisesti hienoa, jos omassa ja työyhteisön toimintatavassa tunnistaa voimakkaasti uuden vasun painotukset ja ohjeistukset. Hyviä käytäntöjä kannattaakin varjella ja jakaa eteenpäin.

Ajatus vallitsevan tilanteen hyvyydestä ja "valmiudesta" voi kuitenkin olla myös vaarallinen, mikäli se johtaa pysähtymiseen. Uuden vasun keskeinen ajatus on mielestäni ennen kaikkea jatkuva liike, pedagogisen suunnittelun, toiminnan, arvioinnin ja kehittämisen kehä, jossa omia ja ryhmän toimintatapoja tarkastellaan kriittisesti ja jatkuvasti ryhmän lasten yksilöllisyys huomioiden. On ehkä oikeutettua kysyä, voiko silloin ajatella, että mikään ei muutu, kun toiminnan pitäisi tämän ajatuksen mukaan olla jatkuvassa muutoksessa?

Kaikki muuttuu. Toisaalta on esitetty, että uudistuvan vasun myötä kaikki varhaiskasvatuksessa muuttuu ja täytyy muuttua. Vanhat toimintatavat tulkitaan merkiksi siitä, ettei vasua ole sisäistetty. Moni pohtii kuumeisesti, mitä vasun toimintakulttuuri käytännössä tarkoittaa, miten vasua tulisi toteuttaa omassa lapsiryhmässä ja mikä oikeastaan on sitä aivan uutta, jota vasun täytyy tuoda tullessaan. Saako vielä pitää tuokioita, kirjoittaa viikkosuunnitelmia, järjestää erillistä muskaria, sopia pysyvät salivuorot - vai pitääkö keksiä jotain ihan uutta, järjestää kaikki uudestaan?

Vasu ei sano suoraan sitä, miten varhaiskasvatusta konkreettisesti tulee ryhmissä toteuttaa, kuten ei luonnollisesti pidäkään. Myös paikalliset vasut harvemmin linjaavat konkreettisia toimintaperiaatteita hyvin yksityiskohtaisella tasolla, sillä niiden tarkoitus on antaa paikallisella tasolla noudatettavat raamit, arvot ja tavoitteet toiminnalle ja toimintaperiaatteille, jota koulutetut ammattilaiset asiantuntemuksensa pohjalta toteuttavat lasten kanssa. 

Paljon puhutussa muutoksessa ei mielestäni olekaan kyse siitä, että vanhat käytännöt tulisi hylätä ja korvata uusilla. Kyse on siitä, että vanhaa tulee puntaroida uuden valossa, tarkastella kriittisesti sitä, miten ennen on tehty ja pohtia, miten se istuu vasussa esitettyihin arvoihin, toimintaperiaatteisiin ja tavoitteisiin. Tässä keskeisessä roolissa on pedagoginen osaaminen.

Opettajan vastuu lisääntyy, pedagogiikan rooli korostuu - ja sen seurauksena käytännöt muuttuvat
Yksi keskeisimpiä vasun linjauksia ja muutoksia on varhaiskasvatuksen, käytänteiden kehittämisen ja vasun todentumisen kuvaaminen vahvasti pedagogisena prosessina. Tässä prosessissa keskeistä on opettajan pedagoginen vastuu ja tieto, joiden pohjalta valtakunnalliset linjaukset ikään kuin suodatetaan yksittäisten lasten ja lapsiryhmän toimintaan. Tämä ei ole uusi asia, mutta valtakunnallisena, kaikkia sitovana linjauksena se on merkittävä.

Pedagoginen tieto ja ymmärrys toimii porttina prosessiin, jossa 1) perusteita tulkitaan yksittäisen lapsen vahvuudet, mielenkiinnon kohteet ja tarpeet huomioiden lapsiryhmän ympäristössä ja 2) suunnitellaan, mitä juuri tämän lapsen ja näiden lasten kohdalla parhaalla mahdollisella tavalla päästään vasussa asetettuihin tavoitteisiin, yhteistyötahojen ja huoltajien näkemykset huomioiden. Suunnittelun lisäksi samaa prosessia 3) arvioidaan jatkuvasti reflektoiden sitä, miten oma ja kollegojen toiminta vastaa vasun perusteiden kuvaamaa toimintakulttuuria, miten jokaisen lapsen kohdalla suunnitellut yksilölliset tavoitteet ja tuki toteutuvat ja miten näitä tulee kehittää.

Vasuprosessin läpivieminen on työtehtävänä hyvin vaativa ja kokonaisvaltainen ja tästä syystä osoitettu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa lastentarhanopettajan tehtäviin kuuluvaksi vastuuksi. Tämän prosessin seurauksena päästään lopulta konkreettisesti suunnittelemaan niitä käytäntöjä ja toimintatapoja, jotka palvelevat kyseisen lapsiryhmän tarpeita ja takaavat vasun toteutumisen parhaalla mahdollisella tavalla. Viikkosuunnitelmia ja salivuoroja merkityksellisempää toimintatapojen muutoksessa on näin ollen se, miten tämä vasun todentumisen ja jatkuvan arvioinnin prosessi ryhmissä toteutuu. 

Muutoksessa on kyse totutun arvioinnista, ei hylkäämisestä suoralta kädeltä. On pohdittava kriittisesti, mikä jää ja mikä saa mennä, kun uusi perusteasiakirja ohjeistaa varhaiskasvatuksen järjestämistä uudella tavalla. Uskallan väittää, että jonkinasteinen muutos on lopulta jokaisen kohdalla välttämätön, sillä vasu on muuttunut perustavanlaatuisesti. Se ei kuitenkaan tarkoita kaiken tutun ja hyvän hylkäämistä pelkän muutoksen vuoksi. 

Ehkä siis asettaisin muutoksen kahden esitetyn ääripään välille: paljon muuttuu ja paljon myös toisaalta säilyy, toisaalla enemmän kuin toisaalla.

Tässä kirjoituksessa puhutaan lastentarhanopettajista ja päiväkodissa annettavasta varhaiskasvatuksesta, mutta samalla tavalla tätä pohdintaa on tehtävä perhepäivähoidossa ja muussa varhaiskasvatuksessa, jota Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet säätelevät. Toimintaympäristöstä riippumatta onnistunut vasun toteuttaminen vaatii mielestäni kaikilta varhaiskasvatuksessa työskenteleviltä jatkuvan reflektion, suunnittelun ja kehittämisen mentaliteettia - ja samalla myös osaamista toteuttaa vasua lapsiryhmän arjen tiimellyksessä, vaihtuvissa tilanteissa, lasten ja perheiden moninaisuutta kunnioittaen.

Kaikki muuttuu - jatkuvasti
Vasu tulee lopulta muuttamaan paljon, sillä vasu on jatkuvan kehittämisen prosessi. Samalla kun se on ensimmäisestä hetkestä asti velvoittava, se on myös elävä ja yksilöllinen, jokaiselle lapselle omanlaisensa. Se on tuttu ja toisaalta ihan uusi, vanhoja käytäntöjä vahvistava ja toisaalta niitä muuttava. Se velvoittaa jokaista ammattilaista ja asettaa korkean riman sille, mihin varhaiskasvatuksessa tulee päästä, jokaisen lapsen kohdalla. Vasun aikaansaama muutos tehdään lapsiryhmissä, arjen työssä ja pedagogiikassa. Siksi uuden vasun vaatimiin muutoksiin kannattaa suhtautua mielenkiinnolla ja uteliaisuudella ja nähdä ne mahdollisuutena myös ammatilliseen kasvuun ja kehittymiseen.

Intoa ja rohkeutta muuttaa ja muuttua!


Noora Heiskanen

Puheenjohtaja
Suomen varhaiskasvatuksen erityisopettajat SVEOT ry


Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin liittyviä materiaaleja

Uudet varhaiskasvatussuunnitelmat - mikä muuttuu? OPH

Vasun perusteet ja niihin liittyvät kuvat OPH (laaja-alainen osaaminen, oppimisen alueet, pedagogisen toiminnan viitekehys, toimintakulttuuri...)

Paikallisen työn tuki OPH (koulutusten materiaalit, koulutusvideoita, paikallisia esimerkkejä)

Lapsen vasu OPH (mallilomake, ohjeistus, videoluento)

Vasuperusteet tilattavissa Opetushallituksen verkkokaupasta myös englanniksi

Kommentit

Suositut tekstit